Sairauden peikko

Pelko on yksi pahimmista vihollisistamme. Pelon aiheet vaihtelevat tietysti yksilöittäin suuresti. Yksi pelkää käärmeitä – kuten minä mielettömästi lapsena – toinen korkeaa, kolmas sairastumista. Sairauden pelko onkin yksi asia, josta ei paljon puhuta ääneen. Jos lähipiirissäsi on joku henkilö, joka on vaikeasti sairas jollain tapaa, olet tottunut seuraamaan vierestä kuinka kyseinen ongelma vaikuttaa hänen elämäänsä. Sen näkeminen tuo yleensä väkisinkin mieleen: mitä jos itsekin sairastaisin tuota sairautta tai jotain muuta vakavaa sairautta? Vai mitä?

Vielä vähemmän puhutaan läheisten sairauksien tai muiden vajaavuuksien, vaikeuksien vaikutuksista läheisille ihmisille. Olen omakohtaisesti ollut tekemisissä sairauksien ja/ erilaisten ongelmien kanssa lapsesta asti, enkä edes tiedä minkälainen on niin sanottu terve lapsuus, jossa vain leikitään ja lauletaan, ilman mitään ongelmia. Ongelmia pidettiin tavallisina, kaikillahan niitä oli, mutta niistä ei juuri puhuttu.

Silloin kun sairastuu, normaalikäytännön mukaan saamme lääkäriltä diagnoosin. Se jo sanana luo tietyntyyppisiä mielikuvia, jotka – riippuen omista kokemuksistamme – luovat positiivisen tai negatiivisen mielikuvan. Jos sinulla on minkäänlaista kokemusta, hämärää muistikuvaa kyseisestä sanasta/diagnoosista, todennäköisesti säikähdät. Me saamme tietoa median ja sukulaisten kautta, ja usein sairauksista puhuttaessa mainitaan vain ne negatiiviset seikat, jotka siihen liittyvät. Kuinka vaikea sairaus on kyseessä, onko se parannettavissa, miten sitä hoidetaan jne. Ei kuulosta kovin hyvältä yleensä.

Harvoin mainitaan kuinka elämä voi sujua lääkityksestä ja/ hoidosta huolimatta ihan mukavasti! Vielä harvemmin puhutaan eri hoitovaihtoehdoista, ainakaan Suomessa, julkisesti ja yleisesti.

Mieleen tulee kyllä sellaisiakin kysymyksiä kuin:

• Miksi sain tämän?
• Mitä tein väärin?
• Kuka minusta pitää huolen?
• Mitä nyt sitten tapahtuu? Voinko tehdä samoja asioita kuin ennen?
• Mitä muut minusta ajattelevat? Kiusataanko minua sen vuoksi?
• Voinko saada lapsia?
• Voinko ajaa autoa? jne.

Kysymyksiä on tuhansia, ja ne hyppäävät mieleen kun aikaa kuluu, se on varmaa. Jos avaa suunsa ja esittää kysymyksiä muille, harva niihin vastaa tai tokaisee vain oman tieto-taitonsa mukaisesti jotain, päästäkseen eroon kysymyksestä ja kiusallisesta aiheesta.

Kukaan ei halua keskustella ikävistä aiheista, jotka kuitenkin voivat olla sinulle sydämen asia ja pyöriä mielessäsi, vaikeuttaen nukkumista ja estäen sinua nauttimasta elämästä – sairaudesta huolimatta. Jos kysymyksiä esittää lääkärille, he passittavat ”asiantuntijalle” eli psykiatrille tai psykoterapeutille tai jollekin, joka on ”ammattilainen”. Sen sijaan, että oltais vain ihminen toiselle ihmiselle, sysätään asiantuntijalle, ikään kuin muilla ei olisi sydäntä ja/ aivoja. Tässä on näkemykseni mukaan yksi syy, minkä vuoksi ihmiset kääntyvät nk. vaihtoehtolääketieteen edustajien puoleen, ainakin minun kokemukseni mukaan. Kun itse vielä harjoitin homeopatiaa, asiakkaat olivat juuri niitä, joita muut eivät osanneet auttaa, jotka oli käännytetty pois syystä tai toisesta. Vaikka ei parantavaa apua saisikaan (mikä ei ole poissuljettu), saa usein kuuntelevan ja läsnäolevan ihmisen ajan. Usein saa kyllä jotain apuakin 😉

Entä sitten kun läheinen sairastuu?

Kun oma lapsi, äiti, isä, ystävä sairastuu, huolien lisäksi ja niiden jälkeen tulee liuta muita tunteita pintaan. Se, uskaltaako niitä kohdata, onkin toinen juttu. Ensimmäinen ajatuksemme on huoli siitä kuinka hän selviää, mitä hänelle tapahtuu, mitä tästä eteenpäin? Ei suinkaan minä itse, miten itse jaksan tai miltä itsestä tuntuu. Ne tulevat kyllä myöhemmin, jos vain annamme niille tilaa. Omista lapsista varsinkin kun on kyse, ei anneta lupaa huolehtia itsestä, se ei tunnu oikealta ja hyväksyttävältä, ei voi ajatella itseään, koska lapsi on tärkeämpi.

Vanhemmat ja heistä huolehtiminen

Ikääntyneiden hoidosta puhutaan nykyään paljon ja varsinkin negatiivisia uutisia eri hoitopaikoista levitetään uutisissa. Jos sinulla ei ple mahdollisuutta hoitaa itse omaa dementoituvaa äitiäsi tai isääsi, on vaikea välttyä syyllisyydeltä ja muilta sellaisilta tunteilta, joista ei ääneen puhuta. Herää suuttumista, vihan tunteita – itse sairastuvaa henkilöä kohtaan, sairautta kohtaan, Jumalaa kohtaan – miksi näin piti käydä, miksi juuri sinulle? On vaikea myöntää edes itselle näitä tunteita, mutta usein ne pulpahtavat esille kun sitten omia sairauksia, kireitä lihaksia, kipuja ja muita hoitaa. Ollaan katkeria ja vihaisia jollekin, joillekin, emmekä tiedosta sitä välttämättä.

Tunteet ovat siellä omassa alitajunnassa ja niin sanotusti kehossa, kehon tuntemuksissa, viestien meille olemassaolostaan, jos emme ota niitä huomioon. Alitajunta on se muistojen pankki, johon kaikki omat elämän kokemukset jäävät. Negatiiviset eli ikävät kokemukset vielä varmemmin, joten emme me niitä pakoon pääse, vaikka haluasimme.

Rahahuolet ja hoitovastuu sukulaisten ja varsinkin sisarusten välillä tulevat esille useinkin. Niistä tulee riidan aihe monissa perheissä, jos ei osaa aihetta – eli eri tunteita ja reaktioita – käsitellä rakentavasti. Mitään näistä ikävistä asioista ei haluta omaan elämään, mutta ne koskettavat monia perheitä.

Mitä sitten voit tehdä?

• Omien tunteiden tunnistaminen auttaa alkuun. Ilman mitään filtteriä, kaikki tunteet ovat sallittuja, olemmehan ihmisiä. Ei sellaista superihmistä olekaan, joka ei koskaan tuntisi negatiivisia tunteita ja pystyisi avoimin sylin ja puhtain sydämin tekemään kaiken työn muiden puolesta, omalla kustannuksellaan.
• Mytötätunto itseään kohtaan auttaa huimasti. Anna itsellesi lupa suuttua, itkeä, olla vihainen koko maailmalle jos niin tarvii, kirota, väsyä, haluta lopettaa kaikki huolehtiminen tai mitä tahansa mieleesi ja/ sydämeesi tuleekin.
• Hae apua. Silloin kun on itse väsynyt, heikottaa, pelottaa tai on uupunut, on syytä hakea apua. Jos olet yhtä jääräpää kuin minä olin joskus, en huolinut apua koska käsitykseni – eli uskomukseni – oli, että minun täytyy selviytyä kaikesta yksin ja syytin itseäni kaikesta mahdollisesta. Avun vastaanottaminen on siis tärkeätä. Kun kertoo muille ihmisille mitä haluaisi, mikä auttaisi – vaikka pienikin arjen apu – kaikilla on parempi olla. Se pitää useinkin kertoa sillä on mahdotonta arvata mitä sinä haluat 😉

Vaikkakin ei ihan tähän aiheeseen tehty, tässä on eräs piirretty ohjeistus sinulle, auttamaan sinuakin ottamaan hiukan rennommin, ja olemaan myötätuntoisempi itseäsi kohtaan. (Jos tekstitys ei heti aukea suomen kielellä, asetuksista voit sen valita -> ✽ -kohtaa klikkaamalla, siitä tekstitykset, ja suomi.)

Itse käytän ihan päivittäin PSYCH-KⓇ:ta, joka on auttanut minua kohtaamaan omia – vaikeitakin – tunteita ja tilanteita, ja näin olen päässyt eroon monista niin mielen kuin kehonkin vaivoista: esim. jännityksiä ja kipuja, jotka ovat liittyneet eri elämän tilanteisiin. Niistä ei olla tietoisia ja ne on poistettu mielestä jo vuosia sitten. Keho kuitenkin muistaa vaikka vuosikymmenten takaisia erimielisyyksiä, pelkoja ja tunteita, jonka vuoksi ne siellä ovat.

Kun tehdään tasapainotus asialle (esim. pelolle, jota ei ole uskaltanut kohdata), sen seurauksena asiaa voi ajatella kummankin aivopuoliskon kautta, ei tarvitse enää mennä vanhaan ja automaattiseen taistele-pakene-jähmety -reaktioon, joka herää kaikissa stressitilanteissa, halusimme tai emme. Kun sitten voimme ajatella ennen niin pelottavaa asiaa molemman aivopuoliskon kautta, saamme uusia ideoita ja ratkaisuja siitä selviämiseen, mitä ei aiemmin käynyt mielessäkään! Pelko ei enää hallitse meitä 😉 Nimitys tasapainotus sananmukaisesti tasapainottaa aivomme ja kehomme käsittelemään asioita, luomaan uutta ja elämään tasapainoisempaa elämää!

Mikäli sinua kiinnostaa enemmän tietää miten PSYCH-KⓇ vaikuttaa ja mistä on kyse, tule kuuntelemaan johdantoiltoja, joita pidän säännöllisesti. Lisätietoja johdantoilloista.

Älä anna pelon hallita sinua!

Elämä on niin paljon mukavampaa kun uskaltaa kohdata kaikki tilanteet ja tunteet, usko pois!